Arvokas vanhuus ja turvallinen
arki on jokaisen etuoikeus

Äitini sai aivoinfarktin 75 vuotiaana. Totesin mieheni kanssa, että hän pärjää melko huonosti yksin omassa kodissaan. Me asuimme toisella paikkakunnalla 50 km:n päässä.

Meillä oli mahdollisuus ottaa hänet luoksemme asumaan ja toimin omaishoitajana hänelle. Oli ihanaa saada hoitaa aina hyväntuulista äitiäni vaikka toisinaan olihan se raskastakin. Onneksi mieheni oli täydellä sydämellä mukana. Olin vielä työelämässä kodin ulkopuolella ja meillä kävi kaupungin kotihoito häntä päivisin katsomassa ja silloin tajusin kuinka kovalla paineella he tekevät työtään. Jos se on vanhuksen ainoa kohtakti ulkomaailmaan, eipä paljon ole. Uskon että äitini sai ansaitsemansa onnellisen vanhuuden. Kunnes hänelle sattui kaatuminen ja hän joutui ensin sairaalaan ja sieltä hoitokotiin. Siellä hän makasi kahden vaipan taktiikalla, kaiken kiireen keskellä. Oli tosi surullista seurata hänen viimeistä kahta vuottaan. Hän menehtyi 90-vuotiaana

Toivon, että mahdollisimman moni vanhus saisi elää omassa kodissaan niin kauan kuin se on hänen kannaltaan järkevää. Olisi hyvä kun vanhuksella olisi joku henkilö, joka pystyisi seuraamaan hänen vointiaan ja huolehtimaan tarvittavista avuista mitä on saatavana. Jo pelkästään yksinäisyys on raastavaa. On hyvä jos on joku jota odottaa tai jolle voi tarvittaessa soittaa.

Suoritin kotityöpalvelu -tutkinnon ja ajattelin että joskus voisin toimia vanhusten tukena ja samalla elättää itseni. Nyt kun muutimme Nousiaisiin halusin toteuttaa pitkäaikaisen unelmani ja perustaa kotiapuyrityksen.

”Uskon että minulla on sen verran elämänkokemusta, että pystyn antamaan monelle vanhukselle vielä mukavia hetkiä omassa kodissaan.”